Koloveden kansallispuisto perustettiin 25 vuotta sitten, vuonna 1990 ja saman vuoden syksyllä perustettiin myös ohjelmapalveluyritys nimeltä Kolovesi Retkeilily Ky. Ideana oli tarjota perinteisiä puuveneitä käyttäen opastettuja retkiä puistossa vieraileville turisteille.Ympäristöministeriössä hyväksytyn puiston runkosuunnitelman mukaan kansallispuiston rakenteet suunniteltiin päiväkäyntejä varten, ei pidempään oleskeluun tai majoittumniseen puiston alueella.
Muutaman vuoden kuluttua sekä yrityksen liikeidea että puistohallinnon suunnitelma osoittautuivat täysin virheellisisksi. Heti alussa puiston moottoriveneliikenne räjähti käsiin ja alueelle alkoi tulla palvelujaan tarjoamaan risteily-yrittäjiä suurine aluksineen. Soutuveneretkille ei ollut kysyntää. Kiitos 90-luvun alun laman kukaan ei halunnut maksaa opastuksesta. Myöhemmin todettiin, että opastettuja ohjelmapåalveluja voi tuottaa kannattavasti vain siellä missä on suuria matkailukeskuksia ja riittävästi maksukykyisiä asiakkaita. Kolovedelle sellaisia ei koskaan tulla rakentamaan kiitos luonnonsuojelulain.
Vuonna 1994 lääninhallitus kielsi puistossa moottoriveneliikenteen ja tämä päätös on pysynyt voimassa edelleen. Sekään ei piristänyt soutuveneretkien kysyntää. Soutuperusteinen yritystoiminta ei siis tuonut leipää pöytään, joten oli uudelleenarvioinnin aika. Muualla Etelä-Savossa oli jo syntynyt varsin toimivia melontavuokraamoja, joten arveltiin kokeilla sitä täällääkin. Pikkuhiljaa kalustoa lisätiin ja lamankin jäädessä taa alkoi melontapalveluille olla myös kysyntää 1990-luvun lopulta alkaen. Apua investointeihin saatiin EU:n rakennerahastoista ja 2000-luvulle tultaessa Kolovesi Retkeily Ky oli muuttunut melontapalveluyritykseksi.
Kaikesta huolimatta yrityksen liikevaihto ei vain kasvanut sille tasolle, että se olisi antanut toimeentuloa kuin osaksi vuotta. yritystoiminnan ohella oli pakko tehdä muita töitä, jopa kahta kolmea yhtä aikaa. Ongelmaksi muodostui puiston syrjäinen sijainti ja julkisten liikenneyhteyksien loppuminen alueelta kokonaan. Metsähallituksen tekemien laskentojen ja kyselytutkimusten mukaan Koloveden kävijämäärät ovat pysyneet suhteellisen pieninä muihin kansallispuistoihin verrattuna. Puisto on suurimman osan vuotta suljettuna ja kesällä sesonki kestää n. kaksi kuukautta. Koska alueella ei voi harjoittaa juuri muuta kuin kanoottien vuokrausta ja ohjattujen retien tuottamista, tämä on estänyt yritystoiminnan kasvua ja monipuolistumista merkittävästi. Toisaalta monet alueella onneaan kokeilleet yritykset ovat lopettaneet toimintansa ja jäljellä on ainoastaan Kolovesi Retkeily ja Linnansaaressa toimiva Oravin melontakeskus. Puiston säännöt eivät salli yksityisten yritysten toimitiloja puiston alueella ollenkaan. Niinpä kaluston kuljetukset rantaan ja takaisin ovat yrityksille merkittävä kustannuserä, jota ei voi välttää..
Nyt on jo käynyt selväksi, ettei tällaisella yritystoiminnalla ja näissä olosuhteissa voi hankkia toimeentuloa kukaan kokonaiseksi vuodeksi. Kyse on vain keinosta hankkia sivuansioita, ei muuta. Tällöin ratkaisevaa on toiminnan suunnittelu siten etteivät kiinteät kulut karkaa käsistä ja tuota tappiota turhan usein. Koska kävijämäärä Kolovedellä on tilastojenkin mukaan pieni ja koska vain osa kaikista kävijöistä käyttää mitään paikallisia palveluita lienee selvää ettei yrityksen palvelua voi pitää avoinna toukokuusta lokakuuhun vain odottaen jospa joku asiakas sattuisi pistäytymään. Kolovedellä on kuukausittain useita päiviä, jolloin asiakkaita ei ole ensinkään tai kassavirta jää liian pieneksi, jotta niillä kyettäisiin TESssin mukaisia palkkoja kellekään maksamaan. Ellei yrittäjällä ole muita tuloja niin alle 25 000 euron liikevaihdosta jää verojen ja kiinteiden/vaihtuvien kulujen jälkeen niin vähän jakovaraa että se alittaa tuntia ja kuukautta kohden alimmnkin kuukausiansion. Lyhyesti sanoen jos palkkaa ammattitaitoisen työntekijän kolmeksi kuukaudeksi niin se maksaa yritykselle sotuineen koko sen vuoden liikevaihdon verran.
Kuten olen joskus huomauttanut, että edellä mainituista syistä johten emme nyt vaan voi pitää vuokraamoa auki 24/7 silloin kun lomaileva turisti sattuu haluamaan pariksi tunniksi melomaan, saan kehotuksen palkata lisää työvoimaa. Kerrassaan mainio ehdotus ja varmin tie lopettaa toiminta kokonaan. Jos yritystä pyörittäisi yhdelläkin palkatulla työtekijällä nykyisten työehtojen puitteissa, olisi meidän yrittäjien joko luovuttava omista ansioista kokonaan tai pahimmassa tapauksessa maksettava puuttuva summa omasta pussista. Näinkin on kerran käynyt, joten siihen kokeiluun emme enää lähde. Firma on tuottanut muutaman satasen voitto pari kertaa kymmenessä vuodessa. Se kertokoon alan kannattavuudesta näissä erikoisolosuhteissa. Se mikä on mahdollista Linnansaaressa ei ole sitä Kolovedellä. Siksi puiston lähistöllä vieläkin toimii vain yksi yritys: Kolovesi Retkeily Ky.
Näillä eväillä siis jatketaan kauteen 2015. Yritys palvelee ensisijaisesti ennakkovarausten perusteella ja keskittyy päivää pidempiin retkiin. Pysyvää päivystystä ei ole vaan kaikki palvelut tulee varata ennakolta. Teen itse päivittäin raskasta omaishoitotyötä ja kesällä siinä sivussa melontabisnestä sikäli kuin ehdin. Toinen omistaja on jo eläkkeellä eikä edes asu puiston lähettyvillä.
Jouko Siivonen
Kolovesi Retkeily Ky
tiistai 31. maaliskuuta 2015
tiistai 16. lokakuuta 2012
Paskavaalit 2012
Syksyn 2012 kuntavaaleissa näyttää jatkuvan se sama itku ja hammasten kiristys, jotka alkoi "jytkyn" jälkeen Perussuomalaisten noustessa politiikan raskaaseen sarjaan. Sama "pelon ja inhon" mieliala jatkui perskarvojaan myöten kauhun valtaamissa libeeraalien, vasemmiston ja vihreiden piireissä presidentinvaalien aikana.
Olennaista on se, että tämä myös fasismin ja äärioikeiston pelkona näyttäytyvä ideologia keskittyy melko puhtaasti nettiin ja sosiaaliseen mediaan- siis virtuaaliseen todellisuuteen. Emme havaitse sitä mielenosoituksina kuin harvoin (Tampereen Pride-kulkue) ja jollei verkossa surffaa niin koko ilmiöstä ei tiedä mitään. Harvoinpa sitä kuulee livenä jonkun sanovan, että äärioikeiston ja raismin nousu pelottaa niin vitusti että harkitsen lähtöä pakolaiseksi ulkomaille. Semmoista kyllä lukee netissä mutta ei kuule paikallisen huoltsikan kahviossa jossa tavalliset duunarit istuvat kupin ääressä.Sen sijaan puolet elämässään verkossa kuluttavat akateemisesti koulutetut turhakkeet eli toimihenkilöt ja muut ei-suorittavan tason paperinpyörittäjät tuntuvat pelkäävän tolkuttomasti sitä, että vihdoinkin tavalliset ihmiset alkavat tehdä politiikkaa. Se leimataan heti fasismiksi, koska kommunismihan on vielä monelle liian positiivinen käsite,jotta se kelpaisi haukkumasanaksi..
Sosiologi Pierre Bourdieu luokitteli vallankäytön ja pääoman muotoja, joita eri yhteiskuntaluokilla on käytettävissään. Hänen mukaansa työväenluokalla ei ole käytössään sellaisia hienostuneita vallankäytönmuotoja kuin jo keskiluokalla on kuten hienostunut kielenkäyttö, tyyli ja koulutuksen tuoma tieto. Ainoa puhdas proletaarinen vallankäytön muoto on väkivalta, fyysinen voima,joka on olennainen osa ruumillista työtä. Ei siis ole ihme, jos keskiluokka puhuu kammoksuen "väkivallan uhasta" ja seuloo nettiä etsien "uhkauksia", joissa kuvastuu vain katkeroitunut vastarinta ilman reaalista sisältöä. Kuitenkin jankuttamalla fasismin ja väkivallan uhasta keskiluokka erottautua noista oppimattomista, politiikan amatööreistä, jotka eivät saisi äänestää saati astua ehdokkaaksi. Keskiluokka on tottunut omaksumaan politiikan omaksi ammatikseen ja siksi Perussuomalaisten "jytky" rumine ja kömpelöjä ilmaisuja ja kirjoitusvirheitä viljelevine edustajineen oli todellinen "proletariaatin vallankumous" suomalaisessa demokratiassa.
On siis taas edessä "paskavaalit", joissa loka lentää pahemmin kuin 1940-ja 50-luvun luokkataisteluissa, jolloin kamppailtiin Suomen linjasta melkoisen kovin ottein. Silloin kommunismi sentään oli reaalinen uhka eikä näköharhaa kuten fasismin uhka 2012. Onneksi useimmat "perusäänestäjät" eivät koskaan lue Kunnollisvaalit-blogia tai osallistu keskusteluun Jussi Halla-ahon kootun sanansyömiset Facebook-ryhmässä. Demokratiassa kansalaisella on oikeus äänestää "väärin" ja välittämättä tekonsa seurauksista. Vapaa kansalainen ei ole mikään valistusta kaipaava ääliö vaan itsenäinen toimija, jolla on vapaus valita oman harkintakykynsä puitteissa ketä äänestää ilman velvoitetta perustella valintaansa. Näin järjestelmä on luotu ja sen mukaan on toimittava nytkin. Vaalien tulos on aina oikea oli se mikä hyvänsä.
Olennaista on se, että tämä myös fasismin ja äärioikeiston pelkona näyttäytyvä ideologia keskittyy melko puhtaasti nettiin ja sosiaaliseen mediaan- siis virtuaaliseen todellisuuteen. Emme havaitse sitä mielenosoituksina kuin harvoin (Tampereen Pride-kulkue) ja jollei verkossa surffaa niin koko ilmiöstä ei tiedä mitään. Harvoinpa sitä kuulee livenä jonkun sanovan, että äärioikeiston ja raismin nousu pelottaa niin vitusti että harkitsen lähtöä pakolaiseksi ulkomaille. Semmoista kyllä lukee netissä mutta ei kuule paikallisen huoltsikan kahviossa jossa tavalliset duunarit istuvat kupin ääressä.Sen sijaan puolet elämässään verkossa kuluttavat akateemisesti koulutetut turhakkeet eli toimihenkilöt ja muut ei-suorittavan tason paperinpyörittäjät tuntuvat pelkäävän tolkuttomasti sitä, että vihdoinkin tavalliset ihmiset alkavat tehdä politiikkaa. Se leimataan heti fasismiksi, koska kommunismihan on vielä monelle liian positiivinen käsite,jotta se kelpaisi haukkumasanaksi..
Sosiologi Pierre Bourdieu luokitteli vallankäytön ja pääoman muotoja, joita eri yhteiskuntaluokilla on käytettävissään. Hänen mukaansa työväenluokalla ei ole käytössään sellaisia hienostuneita vallankäytönmuotoja kuin jo keskiluokalla on kuten hienostunut kielenkäyttö, tyyli ja koulutuksen tuoma tieto. Ainoa puhdas proletaarinen vallankäytön muoto on väkivalta, fyysinen voima,joka on olennainen osa ruumillista työtä. Ei siis ole ihme, jos keskiluokka puhuu kammoksuen "väkivallan uhasta" ja seuloo nettiä etsien "uhkauksia", joissa kuvastuu vain katkeroitunut vastarinta ilman reaalista sisältöä. Kuitenkin jankuttamalla fasismin ja väkivallan uhasta keskiluokka erottautua noista oppimattomista, politiikan amatööreistä, jotka eivät saisi äänestää saati astua ehdokkaaksi. Keskiluokka on tottunut omaksumaan politiikan omaksi ammatikseen ja siksi Perussuomalaisten "jytky" rumine ja kömpelöjä ilmaisuja ja kirjoitusvirheitä viljelevine edustajineen oli todellinen "proletariaatin vallankumous" suomalaisessa demokratiassa.
On siis taas edessä "paskavaalit", joissa loka lentää pahemmin kuin 1940-ja 50-luvun luokkataisteluissa, jolloin kamppailtiin Suomen linjasta melkoisen kovin ottein. Silloin kommunismi sentään oli reaalinen uhka eikä näköharhaa kuten fasismin uhka 2012. Onneksi useimmat "perusäänestäjät" eivät koskaan lue Kunnollisvaalit-blogia tai osallistu keskusteluun Jussi Halla-ahon kootun sanansyömiset Facebook-ryhmässä. Demokratiassa kansalaisella on oikeus äänestää "väärin" ja välittämättä tekonsa seurauksista. Vapaa kansalainen ei ole mikään valistusta kaipaava ääliö vaan itsenäinen toimija, jolla on vapaus valita oman harkintakykynsä puitteissa ketä äänestää ilman velvoitetta perustella valintaansa. Näin järjestelmä on luotu ja sen mukaan on toimittava nytkin. Vaalien tulos on aina oikea oli se mikä hyvänsä.
torstai 1. joulukuuta 2011
Maaseudulla ei markkinatalous toimi
Minulle on aina opetettu itseään minua viisaampina pitävien päistä käsin, että kuluttaja on kuningas. Jos et kohtele häntä hyvin, hän vaihtaa palveluntarjoajaa ja kehottaa muitakin tekemään niin. Toimivassa markkinataloudessa vallitsee tuottajien välinen kilpailu, jossa paras voittaa ja muut päättävät päivänsä. Ruotsin valtiovarainministeri tokaisi Nordeaan tyytymättömille, että vaihtakaa pankkia jos palvelu ei tyydytä. Nämä idealistiset oletukset eivät Suomen maaseudulla pidä paikkaansa. Otetaanpa pari esimerkkiä.
Jos olet autoilija, jota vituttaa teiden huono auraus talvella, et voi vaihtaa urakoitsijaa koska se ei ole sinun päätettävissäsi vaan asia kuuluu Destialle ja ELY-keskukselle,jotka kilpailuttavat urakoitsijat. Tilaaja tuottaja-malli toki näin muodollisesti toteutuu, mutta tien käyttäjänä et ole kumpikaan sopimuksen osapuolista. Et voi kuin valittaa ja jatkaa tien käyttämistä kelistä riippumatta.
Jos maalla huomaat ongelmia postinjakelussa tai lehtesi kotiinkannossa, et voi tehdä mitään koska Itellalla on käytännössä monopoli jakelutoimintaan. Sinulla pitää olla vielä erikseen kaksi postilaatikkoa: yksi arkijakeluun ja toinen, täysin erimallinen, viikonloppua varten. Näin siksi, että kun arkena postinkantaja voi avata laatikon ja ottaa myös lähtevät kirjeet mukaansa, niin viikonloppu-urakoitsija tarvitsee avoimen heittolaatikon, sillä autosta nouseminen tällöin heikentää työtehoa ja nostaa kustannuksia. Avoimesta laatikosta on se hyvä puoli, että useamman kerran talvessa lehtesi ovat märkiä ja jos hyvin sattuu umpijäässä kun Destian urakoitsija täyttää laatikkosi loskalla, ravalla ja lumella. Et voi kuin valittaa ja jatkaa märkien lehtien kuivattelua. Kun oikein hyvin käy kiireinen aliurakoitsija vie lumiaurallaan mukanaan koko postilaatikon ja palauttaa sen palasina 10 m päähän tienpenkalle. Ja sitten seuraa jutun kohokohta: Itella ja Destia ovat sopineet keskenään, että asiakkaalle korvataan uusi laatikko vain arkipäivälaatikon osalta, ei viikonlopuulaatikon. Tähän kuulin hauskan perustelun paikallisen puolikepulaisen sananjulistajan ITÄ-SAVON jakelupäälliköltä äskettäin kun aloin kysellä oikeuksiani paskaksi ajetun heittolaatikon laillisena omistajana: Ei korvata, koska heittolaatikko, joksi tätä viikonloppurysää kutsutaan, on postin saajan omistuksessa! Hei hetkinen: Milloinka itse hankkimistani laatikoista toinen on otettu Itellan ja Itä-Savon haltuun ja milloin yksityisen omaisuuden vahingoittamisesta on annettu Destialle immuniteetti? Minä mielestäni omistan molemmat laatikkoni! Jos yours truly vittuunuksissaan käy potkaisemassa Destian tai Itä-Savon jakelupäällikön postilaatikot paskaksi niin takuulla saan perääni esitutkintaan aikaansa tuhlaavat poliisit ja ison korvausvaateen! Destian aliurakoitsijalle tämä siis sallitaan sen heittolaatikon osalta. Voit vain valittaa ja ostaa uuden laatikon.
Jos markkinatalous todella toimisi, vaihtaisin postinjakelua siten, että posti kannettaisiin niin kauas Destian huoltamalta tieltä, ettei postilaatikkoa enää rikottaisi. Vaihtaisin myös toisen paikallislehdenkin,mutta kun ei ole kuin yksi palveluntarjoaja,jonka ehdot sinun on hyväksyttävä mukisematta.Tienpitoa jatketaan surkeana vaikka onnettomuuksia sattuisi jokaisena päivänä, ammattiautoilijoiden ajoneuvot rikkoontuisivat ja kuljetuksen myöhästyisivät. Toivoa sopii, että joku vaikutusvaltainen luxus-kesämökin omistaja huomaa maaseudun palvelujen ala-arvoisen tason, palaa lomaltaan Helsinkiin ja kilauttaa korruptoimalleen virkamiehelle/tutulle ministerille ja korjauttaa asian. Eduskuntapolitiikalla ei tätäkään asiaa muuteta koska tämä on poliitikkojen sallima vallitseva käytäntö. Asioita ajetaan lobbauksella ja voimakkaimpien painostusryhmien asettamien agendojen kautta ihan samaan malliin kuin USAn kongressissa.
Markkinatalouden keskittymisestä vain suurimpiin kaupunkeihin olisi muitakin esimerkkejä. Monissa pikkutaajamissa on enää S-ryhmän kauppa, Osuuspankki ja ja yksi bensa-asema eikä lääkäripalveluja sitten missään 50 km säteellä. Siinä on sitten turisteille ihmettelemistä kun he kesäisin saapuvat tänne mökkeilemään Helsingistä ja Pietarista tuplaten joidenkin alueiden kesäväkiluvun pariksi kuukaudeksi. Tervetuloa kokemaan idän eksotiikkaa vaan kaikki. Ai niin: Ei se markkinatalous toimi Helsingissäkään kun vaihtoehtona on vain yksi paikallismedia-Erkkojen Helsingin Sanomat. Tässä mielessä mediamonopolimme ei eroa Berlusconin Italiasta tai Putinin Venäjästä. Otan osaa.
Jos olet autoilija, jota vituttaa teiden huono auraus talvella, et voi vaihtaa urakoitsijaa koska se ei ole sinun päätettävissäsi vaan asia kuuluu Destialle ja ELY-keskukselle,jotka kilpailuttavat urakoitsijat. Tilaaja tuottaja-malli toki näin muodollisesti toteutuu, mutta tien käyttäjänä et ole kumpikaan sopimuksen osapuolista. Et voi kuin valittaa ja jatkaa tien käyttämistä kelistä riippumatta.
Jos maalla huomaat ongelmia postinjakelussa tai lehtesi kotiinkannossa, et voi tehdä mitään koska Itellalla on käytännössä monopoli jakelutoimintaan. Sinulla pitää olla vielä erikseen kaksi postilaatikkoa: yksi arkijakeluun ja toinen, täysin erimallinen, viikonloppua varten. Näin siksi, että kun arkena postinkantaja voi avata laatikon ja ottaa myös lähtevät kirjeet mukaansa, niin viikonloppu-urakoitsija tarvitsee avoimen heittolaatikon, sillä autosta nouseminen tällöin heikentää työtehoa ja nostaa kustannuksia. Avoimesta laatikosta on se hyvä puoli, että useamman kerran talvessa lehtesi ovat märkiä ja jos hyvin sattuu umpijäässä kun Destian urakoitsija täyttää laatikkosi loskalla, ravalla ja lumella. Et voi kuin valittaa ja jatkaa märkien lehtien kuivattelua. Kun oikein hyvin käy kiireinen aliurakoitsija vie lumiaurallaan mukanaan koko postilaatikon ja palauttaa sen palasina 10 m päähän tienpenkalle. Ja sitten seuraa jutun kohokohta: Itella ja Destia ovat sopineet keskenään, että asiakkaalle korvataan uusi laatikko vain arkipäivälaatikon osalta, ei viikonlopuulaatikon. Tähän kuulin hauskan perustelun paikallisen puolikepulaisen sananjulistajan ITÄ-SAVON jakelupäälliköltä äskettäin kun aloin kysellä oikeuksiani paskaksi ajetun heittolaatikon laillisena omistajana: Ei korvata, koska heittolaatikko, joksi tätä viikonloppurysää kutsutaan, on postin saajan omistuksessa! Hei hetkinen: Milloinka itse hankkimistani laatikoista toinen on otettu Itellan ja Itä-Savon haltuun ja milloin yksityisen omaisuuden vahingoittamisesta on annettu Destialle immuniteetti? Minä mielestäni omistan molemmat laatikkoni! Jos yours truly vittuunuksissaan käy potkaisemassa Destian tai Itä-Savon jakelupäällikön postilaatikot paskaksi niin takuulla saan perääni esitutkintaan aikaansa tuhlaavat poliisit ja ison korvausvaateen! Destian aliurakoitsijalle tämä siis sallitaan sen heittolaatikon osalta. Voit vain valittaa ja ostaa uuden laatikon.
Jos markkinatalous todella toimisi, vaihtaisin postinjakelua siten, että posti kannettaisiin niin kauas Destian huoltamalta tieltä, ettei postilaatikkoa enää rikottaisi. Vaihtaisin myös toisen paikallislehdenkin,mutta kun ei ole kuin yksi palveluntarjoaja,jonka ehdot sinun on hyväksyttävä mukisematta.Tienpitoa jatketaan surkeana vaikka onnettomuuksia sattuisi jokaisena päivänä, ammattiautoilijoiden ajoneuvot rikkoontuisivat ja kuljetuksen myöhästyisivät. Toivoa sopii, että joku vaikutusvaltainen luxus-kesämökin omistaja huomaa maaseudun palvelujen ala-arvoisen tason, palaa lomaltaan Helsinkiin ja kilauttaa korruptoimalleen virkamiehelle/tutulle ministerille ja korjauttaa asian. Eduskuntapolitiikalla ei tätäkään asiaa muuteta koska tämä on poliitikkojen sallima vallitseva käytäntö. Asioita ajetaan lobbauksella ja voimakkaimpien painostusryhmien asettamien agendojen kautta ihan samaan malliin kuin USAn kongressissa.
Markkinatalouden keskittymisestä vain suurimpiin kaupunkeihin olisi muitakin esimerkkejä. Monissa pikkutaajamissa on enää S-ryhmän kauppa, Osuuspankki ja ja yksi bensa-asema eikä lääkäripalveluja sitten missään 50 km säteellä. Siinä on sitten turisteille ihmettelemistä kun he kesäisin saapuvat tänne mökkeilemään Helsingistä ja Pietarista tuplaten joidenkin alueiden kesäväkiluvun pariksi kuukaudeksi. Tervetuloa kokemaan idän eksotiikkaa vaan kaikki. Ai niin: Ei se markkinatalous toimi Helsingissäkään kun vaihtoehtona on vain yksi paikallismedia-Erkkojen Helsingin Sanomat. Tässä mielessä mediamonopolimme ei eroa Berlusconin Italiasta tai Putinin Venäjästä. Otan osaa.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Julkinen sektori ruokkii itse itseään
Matkailuyrityksissä tarvitaan julkista tukea, ei julkisella sektorilla
Timo Auvisen kirjoitus 18.6.2010 Itä-Savo -lehdessä oli oivallinen kiteytys niistä ongelmista, joihin matkailun yritystoiminnan julkisen tukemisen nykyisin hallitseva muoto on ajautunut.Osaamiskeskusjohtaja Pellervo Kokkosen kommenttia (I-S 24.6.) matkailuelinkeinon kehitystä työkseen ja harrastuksekseen seuraavassa vapaassa keskustelukerhossamme jo odotettiinkin ja siitä käytiin hyvin perusteellinen keskustelu. Pyrimme seuraavassa esittämään tiivistetysti artikkelista käydyn keskustelumme ydinkohdat.
Ensinnäkin Kokkonen sivuutti vastauksessaan kysymyksen saadaanko osaamiskeskittymästä ja hankkeista todellista lisäarvoa.Puistokadulla on ollut parhaimmillaan 8 eri organisaatiota tukemassa,kouluttamassa ja kehittämässä matkailua julkisin varoin. Toiminnan evaluointi on tapahtunut tekijöiden omien raporttien perusteella ja niistä saa aina tekijälleen myönteisen kuva.Osaamiskeskusjohtajan täytyy tietenkin omiaan puolustaa, joten Kokkosen kirjoituksella siinä mielessäoli aivan ymmärrettävät tarkoitusperät.
Toiseksi monia matkailun mikroyrittäjiä on jo kauan kyrsinyt se julkisissa organisaatioissa vallitseva ajattelutapa, että parhaiten yritystoimintaa kehitetään kun maksimoidaan oppilaitoksille ja muille vastaaville ei-yritystoimintaa harjoittaville tahoille myönnettävä rahoitus. Ajatus lienee se, että pienyrittäjä on jonkinlainen yritystoiminnan invalidi, joka ei pärjää yksin ilman jatkuvaa holtoamista kansanvalistuksen parhaiden perinteiden mukaan. Suomessahan aina on löytynyt se eliittiryhmä, joka tietää asiat muita paremmin oli kyse ydinvoimasta tai matkailupolitiikasta. Matkailun suurista linjoista, kansallisista päämääristä tai edes toimialansa logiikasta pienyrittäjä ei tiedä mitään- hänelle on tuotettava tietoa, häntä on koulutettava. Hän ei kykene hoitamaan itse yritystoimintaan kuuluvaa tutkimus-ja kehittämistyötä - muiden on tehtävä se hänen puolestaan,jotta suuret ministeriöissä vahvistetut kansalliset päämäärät toteutuisivat.Siteeraamme tässä suoraan osaamiskeskusjohtaja Kokkosta:" Koska pienet yritykset itse eivät pysty panostamaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan, ovat julkiset panostukset matkailutoimialalle perusteltuja." Tämä ei tarkoita lisäresurssien ohjaamista suoraan yrityksiin vaan Savonlinnan matkailun osaamiskeskittymän kaltaisille toimijoille. Käytännössä projektityö on kaikkea muuta kuin tehokasta toimintaa ja "aika kaamea helvetti" sitä tekeville akateemisille pätkätyöläisille totesi tutkijaystävämme keskustelun lomassa. Savonlinnan tapaisessa paikassa se tarkoittaa sitä, että sinne hakeutuu naimattomia tai vain muuten yksin eläviä, useimmiten nuoria untuvikkoja, lyhytaikaisiin projektityösuhteisiin, hän jatkoi. Sitoutuminen puuttuu ja myös todellinen syvä osaaminen,etenkin yrittäjien ajatusmaailman ja toimintatapojen tuntemus.Useimmat määräaikaisen projektityön saaneista hakevatkin Savonlinnasta heti pois paikkaan, jossa uraputki voisi aueta paremmin. Osaamista ei siten paikkakuntaan millään voi kasautua positiivisine kerrannaisvaikutuksineen.Osaamiskeskus ei saavuta tavoitteitaan mitenkään tällä mallilla ja sen vaikutus koko Itä-Suomen maaseutumatkailuun jää marginaaliseksi. Eiköhän toiminnalle silti jatkorahoitus taas lobata.
Valitulle toimintatavalle olisi joidenkin tutkijoiden mielestä vaihtoehto:on jo pitkään esitetty mallia, jossa matkailututkijat toimisivat toimintatutkijoina yrityksissä/laajemmin yrityskentälle, toisin sanoen tekisivät myös käytännössä matkailutyötä eri tavoilla ja eri kokoisissa yrityksissä. Sillä tavalla arki avautuisi ja tutkimukseen tulisi ihan uusi näkökulma "in praksis". Pitempiaikaiset työsuhteet varmasti tukisivat pitkäjänteisyyttä kehitystyössä entisestään.Emme tässä yhteydessä pidä tarpeellisena kommentoida niitä kiemuroita, joilla projekteihin työvoima rekrytoidaan. Niistä kriteereistä ei pirukaan ota selvää, mutta käytännön asiantuntijoita olemme harvoin tavanneet.
Kolmanneksi voidaan perustellusti kysyä osaavatko osaamiskeskuksen kaltaiset toimijat edes toimia muiden kuin suurten tai keskisuurten yritysten kanssa? Jatkokysymys on tietenkin, että onko sillä nykyisessä kehittämisteollisuudessa edes väliäkään? Harva pienyritys, joka kuitenkin pitää omistajansa toistaiseksi poissa yhteiskunnan pysyvien toimeentulotukijärjestelmien piiristä -mikä lienee jo aika hyvä saavutus-, on sellainen innovatiivinen ja ah niin "cool" ja muodikas kasvuyritys, jonka johto ei suorittavaan työhön koske kertaakaan päivässä.Ehkä niiden kanssa ei olekaan kivaa puuhastella innovatiivisissa kehityskeskusteluissa mukavissa, ilmastoiduissa seminaaritiloissa. Duunarina firmassaan huhkivaa pidetään ihan luuserina on meille kommentoitu usein.Totta, mutta tähän työhön te kehittäjät ette itse pystyisikään voimme vastata takaisin ammattiylpeyttä tuntien.Voidaan jopa väittää, että kehittymättömistä pikkufirmoista on yhteiskunnallista hyötyä:vain pikkufirmat pystyvät tuottamaan sellaisia palveluja, joihin vähänkään suurempi firma ei palkkatyövoimalla kannattavasti pysty, ei vaikka joustot vietäisiin työehtosopimusten maksimiin. Ilman meitä tiettyjä matkailupalveluja ei olisi markkinoilla ollenkaan ja sekin tulo menisi ulkomaille.Näille, joustaville, täysin räätälöidyille palveluille on kysyntää ulkomaita myöten ja siksi tällaisia firmoja on nyt ja tulee olemaan jatkossakin. Ne myös kykenevät tuottamaan ns. low-budget tuotteita, joilla polarisoituvilla markkinoilla on kosolti kysyntää korkean katteen luksuksen rinnalla,joiden puolesta elämysteollisuuden edustajat ovat saarnanneet. Kohtuuhintaisella palvelulla on aina kysyntää ja yrittäjä on tyytyväinen kun saa hankittua itse oman toimeentulonsa. Miksi kasvaa ja lisätä riskejä menettää sekin vähä, jota jo on saanut aikaan? Eräs keskustelija myös epäili suoraan, että pienissä yrityksissä hienot liiketaloustieteelliset hienot teoriat eivät toimi. Siksi niiden kanssa eivät osaamisorganisaatiot halutessaan edes "osaisi" toimia. ELY-keskuksille tässä onkin jo nyt haastetta.
Neljänneksi: Mistä ihmeestä tulee tuo tarve laajoihin verkostoihin ? Markkinatalouden perusteet tunteva voisi ilkeästi sanoa, että verkostojen kautta kai halutaan tehdä selvää isosta joukosta pienyrityksiä ja keskittää tuotanto helpommin käsiteltäviin ja ymmärrettävempiin yksiköihin.Matkailun edistämiskeskus on suoraan sanonut puuhastelevansa vain suurempien yritysten kanssa. Muut ovat niiden alihankkijoita ja alamaisia ja tuotteen pitkälle standardoituja. On täysin selvää, että kaikista pienistä yrityksistä ei voi verkostoissakaan kasvaa menestyksekkäitä saman toimialan yrityksiä. Siitä kilpailu ja alihankinnan hirttosilmukat ovat aina pitäneet huolen. Keskittynyt tuotanto aina kaventuu ja tarjonta supistuu sanoivat massakustoimoinnista "tietävät" mitä hyvänsä. hampurilainen on aina hampurilainen olivat mausteet ja lisukkeet mitä tahansa. Ohjelmapalveluissa suuret yritykset eivät enää tarjoakaan palveluja yksilömatkailijalle ja räätälöintiin ei kustannussyistä lähdetä kuin hyvinmaksaville ryhmille. Pikkufirmat taas elävät yksilömatkailusta ja verkostoitumistarpeet ovat jotain muuta kuin tuotantovolyymista lähteviä. Tuotanto on käsityötä ja se näkyy.Me teemme tuotteen alusta loppuun mittojen mukaan - jokaiselle jos niin halutaan.
Olisi toinenkin tie.Kehittämistyön panostusten tulisi kohdistua suoraan ilman välikäsiä verkostomaisen liiketoiminnan edellytysten ja osaamisen parantamiseen yritystasolla. Miten puhtaasti akateemiset ihmiset, joilla ei ole mitään yritys- ja yrittäjäkokemusta suorittavalta tasolta voisivat auttaa tällaisessa asiassa ? Pellervo Kokkosenkin mukaan julkisia panostuksia tarvitaan nimenomaan yritysten verkostomaisen liiketoiminnan edellytysten ja osaamisen parantamiseen."Verkostojen rakentaminen on työlästä ja vaikeaakin," hän toteaa kirjoituksessaan. Miten tätä työtä voitaisiin tehdä käytännössä? Tiedustelimme asiaa kirjallisesti kahdelta mittavan julkisen rahoituksen saaneen kehittämishankkeen edustajalta (Mikkelin ammattikorkeakoulun ELMO-hanke ja Itä-Suomen Yliopiston koulutus-ja kehittämiskeskuksen OFES-hanke) miten ne voisivat tukea yksittäisen pienyrittäjän arkista pakertamista. Tässä saamiani vastauksia: Yksittäiseen yritykseen liittyvän tuotekehityksen tukeminen on kiellettyä.Emme kokoa verkostoja, se on yritysten omalla vastuulla. Voimme auttaa olemassaolevia verkostoja hakemaan rahoitusta omille hankkeilleen. Vastauksista käy selvästi ja todennettavasti ilmi, ettei verkostojen rakentamistyötä edes tehdä siten kuin Kokkonen artikkelissaan katsoo tarpeelliseksi! Koska mainitut organisaatiot saavat hankkeilleen rahoituksen ilman yritysten omaa panostusta,verkostoihin ei kohta tarvita enää yrityksiäkään.
Vieläkin omituisempaa kävi ilmi kun kysyimme Etelä-Savon entisen TE-keskuksen edustajalta millaista se on tämä yritysryhmähankkeiden rahoitusmalli, jos nyt semmoisen verkoston saisimme pystyyn.ELY-keskus vastasi, että jos verkoston saa koolle, hanketta rahoitetaan kunnolla vain jos se palkkaa ulkopuolisen tahon koordinoimaan hanketta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jälleen suurin osa kehittämisrahasta palaa tukemaan julkisen sektorin niin tärkeää työllistämistoimintaa. Mitään markkinointityötä ei sittenkään saa tehdä eikä mitään konkreettista yritystoiminnan osaa saa näillä rahoilla tukea. Mitä siis jää jäljelle? Loputtomia koulutussessioita (et ole ikinä valmis), tuotekehitystä (ikänä ei tule valmista), seminaareja (et koskaan tiedä tarpeeksi) ja opintomatkoja, joista osa muuttuu pian varsin railakkaaksi viihteellä oloksi ja joutavaksi turinaksi lasien ääressä.
Jos lopuksi tarkastellaan onnistuneita verkostoitumisen esimerkkejä, on pakko todeta, että niiden takana ovat olleet yksityiset riskisijoittajat ja maaseutumatkailun investointien tukipolitiikka. Kokkosen mainitsema Saimaa Holiday on sitä mitä se on nyt kiitos Pekka Vettenrannan kaltaisten bisnesenkeleiden ja Jukka Laitisen ja Markus Heiskasen kaltaisten työmyyrien sekä ELY-keskusten investointitukien. Nämä investointituet ovat olleet monelle pikkuyrityksellekin tuhat kertaa tärkeämpi julkisen tuen muoto kuin ne seminaarit tai "Experience Labit", joista Puistokadun osaamiskeskittymässä olemme saaneet nauttia (tai sitten ei). Paikoin kehittämispuhe on siellä saattanut muistuttaa jonkinlaista herätyshurmoksen tavoittelua tai new age-liikkeiden transsendenttisiä virityksiä. Sanaa saa, mutta soppa ja saippua puuttuu! Tuki suoraan ammattitaitoisille yrityksille on paras kehittämisen tae, ei akateemisten alojen työllistystyöt hankerahojen avulla. Kehittäjiltä pitää myös edellyttää suorittavan tason osaamista, jotta he yleensä voisivat edes kommentoida mitään käytännön yritystoimintaan liittyvää asiaa tai ehdottaa sen kehittämistä. Löytyykö Osaamiskekuksesta ainoatakaan henkilöä, joka osaisi pyörittää viikon ravintolaa, hotellia, mökkivuokraamoa tai metsästysmatkailuun erikoistunutta ohjelmapalvelua? Kenttätyöjakso matkailuyrityksessä sesongin huippuna voisi olla hyvinkin terveellinen kokemus jokaiselle asiantuntijalle. Keittokirjaa selaamalla et tule huippukokiksi, harjoittelemalla keittiössä sekin on mahdollista.
Jouko Siivonen Auvo Hirvonen
matkailuyrittäjä matkailuyrittäjä
Savonranta Tuusniemi
Timo Auvisen kirjoitus 18.6.2010 Itä-Savo -lehdessä oli oivallinen kiteytys niistä ongelmista, joihin matkailun yritystoiminnan julkisen tukemisen nykyisin hallitseva muoto on ajautunut.Osaamiskeskusjohtaja Pellervo Kokkosen kommenttia (I-S 24.6.) matkailuelinkeinon kehitystä työkseen ja harrastuksekseen seuraavassa vapaassa keskustelukerhossamme jo odotettiinkin ja siitä käytiin hyvin perusteellinen keskustelu. Pyrimme seuraavassa esittämään tiivistetysti artikkelista käydyn keskustelumme ydinkohdat.
Ensinnäkin Kokkonen sivuutti vastauksessaan kysymyksen saadaanko osaamiskeskittymästä ja hankkeista todellista lisäarvoa.Puistokadulla on ollut parhaimmillaan 8 eri organisaatiota tukemassa,kouluttamassa ja kehittämässä matkailua julkisin varoin. Toiminnan evaluointi on tapahtunut tekijöiden omien raporttien perusteella ja niistä saa aina tekijälleen myönteisen kuva.Osaamiskeskusjohtajan täytyy tietenkin omiaan puolustaa, joten Kokkosen kirjoituksella siinä mielessäoli aivan ymmärrettävät tarkoitusperät.
Toiseksi monia matkailun mikroyrittäjiä on jo kauan kyrsinyt se julkisissa organisaatioissa vallitseva ajattelutapa, että parhaiten yritystoimintaa kehitetään kun maksimoidaan oppilaitoksille ja muille vastaaville ei-yritystoimintaa harjoittaville tahoille myönnettävä rahoitus. Ajatus lienee se, että pienyrittäjä on jonkinlainen yritystoiminnan invalidi, joka ei pärjää yksin ilman jatkuvaa holtoamista kansanvalistuksen parhaiden perinteiden mukaan. Suomessahan aina on löytynyt se eliittiryhmä, joka tietää asiat muita paremmin oli kyse ydinvoimasta tai matkailupolitiikasta. Matkailun suurista linjoista, kansallisista päämääristä tai edes toimialansa logiikasta pienyrittäjä ei tiedä mitään- hänelle on tuotettava tietoa, häntä on koulutettava. Hän ei kykene hoitamaan itse yritystoimintaan kuuluvaa tutkimus-ja kehittämistyötä - muiden on tehtävä se hänen puolestaan,jotta suuret ministeriöissä vahvistetut kansalliset päämäärät toteutuisivat.Siteeraamme tässä suoraan osaamiskeskusjohtaja Kokkosta:" Koska pienet yritykset itse eivät pysty panostamaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan, ovat julkiset panostukset matkailutoimialalle perusteltuja." Tämä ei tarkoita lisäresurssien ohjaamista suoraan yrityksiin vaan Savonlinnan matkailun osaamiskeskittymän kaltaisille toimijoille. Käytännössä projektityö on kaikkea muuta kuin tehokasta toimintaa ja "aika kaamea helvetti" sitä tekeville akateemisille pätkätyöläisille totesi tutkijaystävämme keskustelun lomassa. Savonlinnan tapaisessa paikassa se tarkoittaa sitä, että sinne hakeutuu naimattomia tai vain muuten yksin eläviä, useimmiten nuoria untuvikkoja, lyhytaikaisiin projektityösuhteisiin, hän jatkoi. Sitoutuminen puuttuu ja myös todellinen syvä osaaminen,etenkin yrittäjien ajatusmaailman ja toimintatapojen tuntemus.Useimmat määräaikaisen projektityön saaneista hakevatkin Savonlinnasta heti pois paikkaan, jossa uraputki voisi aueta paremmin. Osaamista ei siten paikkakuntaan millään voi kasautua positiivisine kerrannaisvaikutuksineen.Osaamiskeskus ei saavuta tavoitteitaan mitenkään tällä mallilla ja sen vaikutus koko Itä-Suomen maaseutumatkailuun jää marginaaliseksi. Eiköhän toiminnalle silti jatkorahoitus taas lobata.
Valitulle toimintatavalle olisi joidenkin tutkijoiden mielestä vaihtoehto:on jo pitkään esitetty mallia, jossa matkailututkijat toimisivat toimintatutkijoina yrityksissä/laajemmin yrityskentälle, toisin sanoen tekisivät myös käytännössä matkailutyötä eri tavoilla ja eri kokoisissa yrityksissä. Sillä tavalla arki avautuisi ja tutkimukseen tulisi ihan uusi näkökulma "in praksis". Pitempiaikaiset työsuhteet varmasti tukisivat pitkäjänteisyyttä kehitystyössä entisestään.Emme tässä yhteydessä pidä tarpeellisena kommentoida niitä kiemuroita, joilla projekteihin työvoima rekrytoidaan. Niistä kriteereistä ei pirukaan ota selvää, mutta käytännön asiantuntijoita olemme harvoin tavanneet.
Kolmanneksi voidaan perustellusti kysyä osaavatko osaamiskeskuksen kaltaiset toimijat edes toimia muiden kuin suurten tai keskisuurten yritysten kanssa? Jatkokysymys on tietenkin, että onko sillä nykyisessä kehittämisteollisuudessa edes väliäkään? Harva pienyritys, joka kuitenkin pitää omistajansa toistaiseksi poissa yhteiskunnan pysyvien toimeentulotukijärjestelmien piiristä -mikä lienee jo aika hyvä saavutus-, on sellainen innovatiivinen ja ah niin "cool" ja muodikas kasvuyritys, jonka johto ei suorittavaan työhön koske kertaakaan päivässä.Ehkä niiden kanssa ei olekaan kivaa puuhastella innovatiivisissa kehityskeskusteluissa mukavissa, ilmastoiduissa seminaaritiloissa. Duunarina firmassaan huhkivaa pidetään ihan luuserina on meille kommentoitu usein.Totta, mutta tähän työhön te kehittäjät ette itse pystyisikään voimme vastata takaisin ammattiylpeyttä tuntien.Voidaan jopa väittää, että kehittymättömistä pikkufirmoista on yhteiskunnallista hyötyä:vain pikkufirmat pystyvät tuottamaan sellaisia palveluja, joihin vähänkään suurempi firma ei palkkatyövoimalla kannattavasti pysty, ei vaikka joustot vietäisiin työehtosopimusten maksimiin. Ilman meitä tiettyjä matkailupalveluja ei olisi markkinoilla ollenkaan ja sekin tulo menisi ulkomaille.Näille, joustaville, täysin räätälöidyille palveluille on kysyntää ulkomaita myöten ja siksi tällaisia firmoja on nyt ja tulee olemaan jatkossakin. Ne myös kykenevät tuottamaan ns. low-budget tuotteita, joilla polarisoituvilla markkinoilla on kosolti kysyntää korkean katteen luksuksen rinnalla,joiden puolesta elämysteollisuuden edustajat ovat saarnanneet. Kohtuuhintaisella palvelulla on aina kysyntää ja yrittäjä on tyytyväinen kun saa hankittua itse oman toimeentulonsa. Miksi kasvaa ja lisätä riskejä menettää sekin vähä, jota jo on saanut aikaan? Eräs keskustelija myös epäili suoraan, että pienissä yrityksissä hienot liiketaloustieteelliset hienot teoriat eivät toimi. Siksi niiden kanssa eivät osaamisorganisaatiot halutessaan edes "osaisi" toimia. ELY-keskuksille tässä onkin jo nyt haastetta.
Neljänneksi: Mistä ihmeestä tulee tuo tarve laajoihin verkostoihin ? Markkinatalouden perusteet tunteva voisi ilkeästi sanoa, että verkostojen kautta kai halutaan tehdä selvää isosta joukosta pienyrityksiä ja keskittää tuotanto helpommin käsiteltäviin ja ymmärrettävempiin yksiköihin.Matkailun edistämiskeskus on suoraan sanonut puuhastelevansa vain suurempien yritysten kanssa. Muut ovat niiden alihankkijoita ja alamaisia ja tuotteen pitkälle standardoituja. On täysin selvää, että kaikista pienistä yrityksistä ei voi verkostoissakaan kasvaa menestyksekkäitä saman toimialan yrityksiä. Siitä kilpailu ja alihankinnan hirttosilmukat ovat aina pitäneet huolen. Keskittynyt tuotanto aina kaventuu ja tarjonta supistuu sanoivat massakustoimoinnista "tietävät" mitä hyvänsä. hampurilainen on aina hampurilainen olivat mausteet ja lisukkeet mitä tahansa. Ohjelmapalveluissa suuret yritykset eivät enää tarjoakaan palveluja yksilömatkailijalle ja räätälöintiin ei kustannussyistä lähdetä kuin hyvinmaksaville ryhmille. Pikkufirmat taas elävät yksilömatkailusta ja verkostoitumistarpeet ovat jotain muuta kuin tuotantovolyymista lähteviä. Tuotanto on käsityötä ja se näkyy.Me teemme tuotteen alusta loppuun mittojen mukaan - jokaiselle jos niin halutaan.
Olisi toinenkin tie.Kehittämistyön panostusten tulisi kohdistua suoraan ilman välikäsiä verkostomaisen liiketoiminnan edellytysten ja osaamisen parantamiseen yritystasolla. Miten puhtaasti akateemiset ihmiset, joilla ei ole mitään yritys- ja yrittäjäkokemusta suorittavalta tasolta voisivat auttaa tällaisessa asiassa ? Pellervo Kokkosenkin mukaan julkisia panostuksia tarvitaan nimenomaan yritysten verkostomaisen liiketoiminnan edellytysten ja osaamisen parantamiseen."Verkostojen rakentaminen on työlästä ja vaikeaakin," hän toteaa kirjoituksessaan. Miten tätä työtä voitaisiin tehdä käytännössä? Tiedustelimme asiaa kirjallisesti kahdelta mittavan julkisen rahoituksen saaneen kehittämishankkeen edustajalta (Mikkelin ammattikorkeakoulun ELMO-hanke ja Itä-Suomen Yliopiston koulutus-ja kehittämiskeskuksen OFES-hanke) miten ne voisivat tukea yksittäisen pienyrittäjän arkista pakertamista. Tässä saamiani vastauksia: Yksittäiseen yritykseen liittyvän tuotekehityksen tukeminen on kiellettyä.Emme kokoa verkostoja, se on yritysten omalla vastuulla. Voimme auttaa olemassaolevia verkostoja hakemaan rahoitusta omille hankkeilleen. Vastauksista käy selvästi ja todennettavasti ilmi, ettei verkostojen rakentamistyötä edes tehdä siten kuin Kokkonen artikkelissaan katsoo tarpeelliseksi! Koska mainitut organisaatiot saavat hankkeilleen rahoituksen ilman yritysten omaa panostusta,verkostoihin ei kohta tarvita enää yrityksiäkään.
Vieläkin omituisempaa kävi ilmi kun kysyimme Etelä-Savon entisen TE-keskuksen edustajalta millaista se on tämä yritysryhmähankkeiden rahoitusmalli, jos nyt semmoisen verkoston saisimme pystyyn.ELY-keskus vastasi, että jos verkoston saa koolle, hanketta rahoitetaan kunnolla vain jos se palkkaa ulkopuolisen tahon koordinoimaan hanketta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että jälleen suurin osa kehittämisrahasta palaa tukemaan julkisen sektorin niin tärkeää työllistämistoimintaa. Mitään markkinointityötä ei sittenkään saa tehdä eikä mitään konkreettista yritystoiminnan osaa saa näillä rahoilla tukea. Mitä siis jää jäljelle? Loputtomia koulutussessioita (et ole ikinä valmis), tuotekehitystä (ikänä ei tule valmista), seminaareja (et koskaan tiedä tarpeeksi) ja opintomatkoja, joista osa muuttuu pian varsin railakkaaksi viihteellä oloksi ja joutavaksi turinaksi lasien ääressä.
Jos lopuksi tarkastellaan onnistuneita verkostoitumisen esimerkkejä, on pakko todeta, että niiden takana ovat olleet yksityiset riskisijoittajat ja maaseutumatkailun investointien tukipolitiikka. Kokkosen mainitsema Saimaa Holiday on sitä mitä se on nyt kiitos Pekka Vettenrannan kaltaisten bisnesenkeleiden ja Jukka Laitisen ja Markus Heiskasen kaltaisten työmyyrien sekä ELY-keskusten investointitukien. Nämä investointituet ovat olleet monelle pikkuyrityksellekin tuhat kertaa tärkeämpi julkisen tuen muoto kuin ne seminaarit tai "Experience Labit", joista Puistokadun osaamiskeskittymässä olemme saaneet nauttia (tai sitten ei). Paikoin kehittämispuhe on siellä saattanut muistuttaa jonkinlaista herätyshurmoksen tavoittelua tai new age-liikkeiden transsendenttisiä virityksiä. Sanaa saa, mutta soppa ja saippua puuttuu! Tuki suoraan ammattitaitoisille yrityksille on paras kehittämisen tae, ei akateemisten alojen työllistystyöt hankerahojen avulla. Kehittäjiltä pitää myös edellyttää suorittavan tason osaamista, jotta he yleensä voisivat edes kommentoida mitään käytännön yritystoimintaan liittyvää asiaa tai ehdottaa sen kehittämistä. Löytyykö Osaamiskekuksesta ainoatakaan henkilöä, joka osaisi pyörittää viikon ravintolaa, hotellia, mökkivuokraamoa tai metsästysmatkailuun erikoistunutta ohjelmapalvelua? Kenttätyöjakso matkailuyrityksessä sesongin huippuna voisi olla hyvinkin terveellinen kokemus jokaiselle asiantuntijalle. Keittokirjaa selaamalla et tule huippukokiksi, harjoittelemalla keittiössä sekin on mahdollista.
Jouko Siivonen Auvo Hirvonen
matkailuyrittäjä matkailuyrittäjä
Savonranta Tuusniemi
Tilaa:
Kommentit (Atom)